B-junnujen kuulumisia

B-junioreiden runkosarja on saatu lähes päätökseen. Sarjassa pelataan vielä yksi runkosarjaottelu 27.1.2018 Helsingin Kuhien ja Senttereiden välillä. Muut joukkueet (Cetus ja TU) ovat siirtyneet valmistautumaan maaliskuussa Espoossa järjestettäviin loppuotteluihin. Mutta miten Senttereiden B-junnujen ensimmäinen kausi SM-sarjassa on mennyt?

Senttereiden B-juniorijoukkue koostuu 13 pelaajasta, joista suurin osa oli mukana Senttereiden ensimmäisessä juniorisarjaan osallistuneessa D-juniorijoukkueessa kaudella 2014-2015. Joukkue on kasvanut muutamassa vuodessa joukoksi nuoria miesten ja naisten alkuja, jotka pitävät yhtä niin altaassa kuin sen ulkopuolellakin. Joukkue on altaassa parhaimmillaan keskustellessaan sekä tukiessaan toisiaan niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessäkin. Joukkueen tukipilarina on toiminut hienosti maalivahti Jimi Lähteenmäki, joka on vartioinut maalia koko kauden aikana kasvaneella itseluottamuksella.

B-junioreiden kausi alkoi tänä vuonna aiempia vuosia aikaisemmin, jo heti syyskuun alussa. Ensimmäisessä pelissä Sentterit kohtasivat Turun Uimarit kotonaan Senttereiden 20-vuotisjuhlaturnauksen yhteydessä. Tiukka peli päättyi lopulta Senttereiden voittoon luvuin 12-9. Sentterit ovat kohdanneet turkulaiset runkosarjassa vielä kolmesti. Kaikki pelit ovat olleet tiukkoja, mutta lopulta päättyneet porilaisten voittoon.

 

Pääkaupunkiseudun joukkueet Helsingin Kuhat sekä Espoon Cetus ovat kuitenkin olleet selkeästi Senttereitä parempia koko kauden. Peleissä on näkynyt Kuhien sekä Cetuksen kokemus, jota joukkueiden useilla pelaajilla on jo miestenkin sarjasta. B-sarjan pelit ovat jo huomattavasti fyysisempiä kuin nuorempien sarjojen pelit ja myös pelaaminen isommalla pallolla on vaatinut porilaisilta totuttelua. Ote peleissä on kuitenkin parantunut kauden edetessä, joka on erityisesti näkynyt puolustuksessa. Hyökkäyspäähän joukkue tarvitsee vielä kokemusta, kovuutta sekä luottamusta omaan tekemiseen, jota monet joukkueen pelaajat varmasti tulevat kasvattamaan myös osallistuessaan Porin Senttereiden miesten joukkueen ensimmäiseen kauteen tulevana keväänä.

Senttereiden B-joukkue on tällä hetkellä neljällä voitolla runkosarjan kolmas ja tulee kohtamaan Espoolahdessa 10.3.2018 järjestetyissä ratkaisupeleissä semifinaalissa runkosarjan toisena olevan Helsingin Kuhat. Mahdollisuus taistella Suomen mestaruudesta siis vielä on, mutta vaatii joukkueelta nappiin menevää puolustuspelaamista sekä rohkeaa hyökkäyspelaamista. Tällä hetkellä joukkue vetäytyy viettämään joulua ja jatkaa kovaa työskentelyä jälleen juhlapyhien jälkeen.

Senttereiden B-joukkue

  1. Jimi Lähteenmäki
  2. Samuel Fält
  3. Miska Pitkäranta
  4. Lari Törmä
  5. Lasse Harju
  6. Sakari Hellesuo
  7. Olavi Latostenmaa
  8. Justus Hilaja
  9. Joni Kortteus
  10. Danyela Tanke
  11. Laura Jokiranta
  12. Emma Tuominen
  13. Tuomas Tuominen

Valmentajat: Ilkka Lehti, Mikko Jönkkäri

Joukkueenjohtaja: Katri Harju

Joukkueen sivut Torneopalissa.